Usein kysytyt kysymykset

1. Kuuluuko tuotteisiin ALV?

Kuvituskuvat eivät kuulu ALVin piiriin, joten näistä tuotteista ei maksa tilaaja eikä tekijä arvonlisäveroa. Sen sijaan kaikki muut tuotteet ja hinnat sisältävät suoraan ALV 24%. Muista mainita tilausta tehdessäsi, jos teidän ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa.

2. Mistä hinta koostuu?

Harva tuotteeni tai palveluni voidaan järjestää ilman etukäteisvalmisteluja ja materiaalikuluja tai tapahtuman jälkeistä työaikaa. Vaikka asiakas konkreettisesti saisi esimerkiksi kahden tunnin työskentelyn, kuluu työaikaa ennen ja jälkeen paljon. Lähtökohtaisesti hankin myös käytettävän materiaalin itse ja kuten kaikki tiedämme, laatu maksaa. Lisäksi maksan ALV 24% palveluistani ja yrittäjän eläkemaksut sekä verot ja terveydenhoitomaksut.

3.Mitä kaikkea Pesolansista voinkaan saada?

Sannin osaaminen on laajaa aina suurtalouskeittiöstä sielunhoitoon. Erityisesti erilaiset luovat menetelmät ovat kuitenkin Pesolans-yrityksen sielu. Lähde rohkeasti vain haastamaan, mitä kaikkea yhteistyö Pesolansin kanssa voisikaan olla. Sanni innostuu nopeasti ja lähtee kehittelemään raakileista ja aihioista toimivia kokonaisuuksia. Sannilla on myös rakennettuna laajaa verkostoa ja jos jotain hän ei vielä osaa tai ehdi oppia, niin kontaktien avulla löydetään varmasti puuttuvat taidot mukaan työskentelyyn.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita